MAAILMANPERINTÖKOHTEITA KESKI-EUROOPAN TEILLÄ 2011

Quedlinburgin linna ja luostari Saksan Harzissa ja Val Susascan maisemaa lumirajalla Sveitsin Alpeilla.

Kesän 2010 Itä-Euroopan jälkeen etsimme UNESCOn maailmanperintökohteita läntisestä Itä-Euroopasta ja varsinaisesta Keski-Euroopasta. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO on vahvasti länsieurooppalaisessa johdossa, mikä näkyy varsin selvästi epätasa-arvoisena maailmanperintöstatuksen myöntämisenä. Keski-Euroopasta näitä kohteita löytyi yli kaksinkertainen määrä Itä-Eurooppaan verrattuna ja vielä lännempänä niiden suhteellinen määrä kasvaa edelleen. UNESCOn tärkein tehtävä Keski-Euroopassa näyttää olevan luostarien ja kirkkojen suojelu, sillä niitä suurin osa kohteistamme oli.

Edelliskesän 2010 tavoin matkamme alkoi Helsingistä laivalla Tallinnaan ja Baltian läpi Puolaan. Kattohaikaroita poikasineen alkoi näkyä heti Pohjois-Virosta alkaen. Liettuassa päätimme katsoa millaiselta monta kertaa sivuutettu rajakaupunki Marijampole näyttää sisältä.

Via Balticaa etelään on sopivin valinta matkatessa autolla Itä- ja Keski-Eurooppaan. Kattohaikarat ilmestyvät kuviin heti Virosta alkaen. Kuvakulma useasti aiemmin ohitettuun Marijampoleen Etelä-Liettuassa.

Puolasta Saksan kautta Tšekkiin

Viimekesäisten Puolan maailmanperintökohteiden jatkona ensimmäisenä oli keskiaikainen Torunin kaupunki. Se on tähtitieteilijä Kopernikuksen synnyinkaupunki, joka on tunnettu myös piparkakuistaan. Sen jälkeen päivitettiin digiaikaan hieman suurempi mutta myös viehättävä Poznan, jolta tosin puuttuu UNESCO-status.

Puolan keskiaikaiset kaupungit Torun ja Poznan.

Puola ja Saksa jakavat seuraavan maailmanperintökohteemme, joka oli Neisse-joen molemmin puolin sijaitseva Muskaunpuisto.

Muskaunpuisto Saksassa ja Puolassa. Bad Muskaun Neues Schloß Muskaunpuiston Saksan puoleisessa osassa. Puolanpuoleinen Leknican pikkukaupunki on lähinnä saksalaisten tupakkabasaari.

Historian tunneilta muistamme, että toisen maailmansodan jälkeen Puolan ja Saksan rajaksi määrättiin Oder-Neisse -linja. Tänään pikkujoen ylitys ei ole enää ongelma. Muskaunpuisto on kuuluisa englantilaisesta puutarhastaan. Pääasiassa tutustuimme puiston Saksan puoleiseen osaan linnoineen.

Puolan rajan tuntumassa elää slaavilainen sorbikansa, jonka kulttuuripääkaupunki on Bautzen, sorbiksi Budyšin. Viime käynnistä oli kulunut jo neljännesvuosisata, joten tämän muurien ympäröimän kaupungin DDR:n aikaisten kuvien päivittäminen oli paikallaan. Bautzenista jatkoimme Saksin pääkaupunkiin Dresdeniin, joka on maailman toiseksi ainoa ja Euroopan ainoa kohde, joka on pudotettu pois UNESCOn maailmanperintöluettelosta. Se oli siellä yhdessä Elben jokilaakson kanssa. Statuksen menettämisen syynä oli Elben yli rakennettu moottoritiesilta. Silta on kaupungin ulkopuolella eikä edes näy vanhaan kaupunkiin. UNESCOn päätös on sikäli epäoikeudenmukainen, että niin Lyypekin Raatihuoneenaukiolle, kuin Kölnin tuomiokirkon edustallekin on rakennettu rumat ja maisemaa pilaavat rakennelmat, mutta ne ovat silti säilyttäneet UNESCO-statuksensa. Dresdenin Frauenkirche, jonka uudelleen rakentaminen viime käynnillä oli vielä kesken, oli nyt valmistunut kaupungin uudeksi maamerkiksi. Kirkko tuhoutui länsiliittoutuneiden kyseenalaisissa kaupungin pommituksissa sodan loppuvaiheessa. Kulttuurikaupunki Dresdenissä ei ollut mitään sodankäyntiin liittyvää.

Saksilaiskaupungit Bautzen ja Dresden. Sorbiravintola Bautzenissa ja Dresdenin Frauenkirche.

Tšekin tasavallalle on myönnetty Venäjän ja Puolan jälkeen kolmanneksi eniten maailmanperintökohteita Itä-Euroopassa (12). Ensimmäisenä oli vuorossa maan pääkaupunki Praha, joka näyttää kerta kerralta menettävän vanhasta viehätysvoimastaan. Kaupunki on kuin suuri basaari ilman päämäärää vellovine turistimassoineen.
Seuraava UNESCO-kohde oli vanha hopeakaivoskaupunki Kutná Hora, pääkohteenaan goottilainen Pyhän Barbaran katedraali.

Tšekin tasavalta, Praha ja Kutná Hora. Prahan Kaarlensilta auringonlaskun aikaan. Uutta ja vanhaa kotimaista autokantaa Prahan Malá Stranassa. Kutná Horan Pyhän Barbaran katedraali ja entinen jesuiittakoulu.

Kutná Horan jälkeen matka vei Ždár nad Sázavoun kaupunkiin, jonka läheisellä kukkulalla sijaitseva Johannes Nepomukilaisen pyhiinvaelluskirkko kuuluu niin ikään UNESCOn listalle. Myöhäisiltapäivällä itse kirkko oli jo suljettu, joten alueeseen piti tutustua vain ulkopuolelta. Seuraava kohde oli Trebíc, jonka juutalainen kortteli ja Pyhän Prokopiuksen basilika kuuluvat maailmanperintöluetteloon.
Matka jatkui keskiaikaiseen Telcin pikkukaupunkiin, jonka renessanssikeskusta on saanut UNESCO-statuksen.

Telcin renessanssikeskustaa  Johanneksenkirkon tornista. Trebícin Pyhän Prokopiuksen basilika sekä vanha synagoga ja juutalainen hautausmaa.

Johannes Nepomukilaisen pyhiinvaelluskirkko Ždár nad Sázavoussa. Vaikeasti löydettävä Holašovicen kylä oli lähes turistityhjä. Kaikki näyttivätkin olevan Ceský Krumlovin linnakaupungissa Itävallan rajalla.

Pikkukaupunkien jälkeen oli vuorossa Holašovicen kylä, jonka valintaa maailmanperintöluetteloon on perusteltu kahden kansanomaisen rakennustyylin onnistuneella fuusiolla ja sillä, että se on loistava esimerkki hyvin säilyneestä keskieurooppalaisesta maalaiskylästä.
Viimeinen kohteemmeTšekissä oli Itävallan rajan tuntumassa oleva Ceský Krumlov, viehättävä pikkukaupunki, jonka vanha kaupunki kirkkoineen kuuluu UNESCOn maailmanperintökohteisiin. Kaupungin ainoat miinuspisteet tulevat liiallisista turistimassoista.

Itävaltaa ja Sveitsiä, välillä Italiaa ja Liechtensteiniakin

Itävallan kahdeksasta maailmanperintökohteesta osui matkallemme kaksi. Ensimmäinen kohde oli Hallstattin kylä Salzkammergutin matkailualueella, joka Dachsteinin vuoristoalueen kanssa muodostaa yhteiskohteen.

Toinen kohde oli Salzburglandin pääkaupungin Salzburgin historiallinen keskusta, joka nyt päivitettiin viime vuosituhannelta nykyaikaan. Barokkikaupunki tunnetaan ennen kaikkea Mozartin synnyinkaupunkina, jonka tunnettu tuote on Mozartkugel -suklaakonvehdit. Kaupunkikuvaa hallitsee kukkulalla oleva keskiaikainen linna. Turistijoukot parveilivat Mozartin synnyintalon edustalla.

Hallstatt Dachsteinin vuoristossa Salzkammergutissa. Salzburgin linna kaupungin yllä. Barokkikaupunki  tunnetaan myös Getreidegassen kylteistä.    

Tirolin pääkaupungin Innsbruckin kuva-arkisto kaipasi myös päivitystä runsaan vuosikymmenen takaa. Keskiaikainen vanha kaupunki kävelykatuineen on viehättävä turistimagneettinaan kaupungin tunnukseksi tullut kultainen katos. Kaupunkia ympäröivät mahtavat Alppien huiput eivät päässeet oikeuksiinsa pilvisessä, osin sateisessa säässä.
Kuvattavaa riitti matkan varrella myös niin Tirolin kuin muidenkin Alppiseutujen maalauksellisissa pikkukylissä.

Tiroli. Innsbruckin Maria-Theresien-Strasse ja Annasäule sekä Kultainen katos. Gasthof Strass Im Zillertalissa ja Naudersin alppikylä.

Tässä vaiheessa matka suuntautui hetkeksi Italian Etelä-Tiroliin. Tälle osuudelle ei osunut maailmanperintökohteita, vaikka Italialla onkin niitä enemmän kuin millään muulla maalla (47). Alppien mahtavat maisemat ja vuoristokylät työllistivät silti kameraa. Etelä-Tiroli on autonominen alue, jonka asukkaiden enemmistön äidinkieli on saksa. Sodan jälkeen liittoutuneet hylkäsivät asukkaiden toiveen alueen liittämisestä takaisin Itävaltaan.

Etelä-Tiroli  Italia. Lippu kertoo, että ollaan Italian alppimaisemissa. Glorenzan (paikallisesti Glurnsin) kylä. Santa Anan kirkontorni Lago di Resiassa  (Reschenseessä) Curonissa (Graunissa).

Sveitsissä UNESCOn maailmanperintökohteita on kymmenen, joista tutustuimme kahteen. St. Johannin benediktiiniluostari Val Müstairissa on tunnettu varhaiskeskiaikaisista maalauksistaan ja sen torni on Alppien alueen vanhin kirkollinen rakennus. Kylä sijaitsee Graubündenin retoromaniankielisellä alueella. Tämän jälkeen muuttuivat niin kuvakulmat kuin vuodenaikakin. Talvinen Flüelapass, 2 383 m, oli matkan konkreettinen kohokohta.

Sveitsi. St. Johannin benediktiiniluostari Val Müstairissa on tunnettu maalauksistaan. Keskellä Kaarle Suuri. Talviurheilukeskus Davos kesäasussa.

Sveitsin Alpit. Talvinen Flüelapass, 2 383 m, oli matkan konkreettinen kohokohta .

Seuraavaksi suunniteltu kohde oli Sveitsin Alppien Sardonan alue ( Sveitsin tektoninen areena) . Matka jatkui serpentiiniteitä yli kahden kilometrin korkeudessa olevien solien kautta. Kun olimme ylittäneet 2,3 kilometrin korkeuden, alkoi lumisade. Diesel-Multivanimme kävi jo suorituskykynsä äärirajoilla. Yöksi laskeuduimme talviurheilukeskus Davosiin (sekin yli 1,5 kilometrissä) ja harkitsimme jatkoa uudelleen. Tiet suunniteltuun kohteeseen tuntuivat käyvän yhä hankalammiksi, joten jätimme matkan ainoaksi UNESCOn luontokohteeksi ajatellun alueen väliin.

Uusi reitti vei Liechtensteinin ruhtinaskunnan kautta. Itsenäinen pikkumaa on käytännössä kuin yksi Sveitsin kantoneista. Pääkaupunki Vaduzin keskustaan oli ilmestynyt kaksi vähemmän kaunista rakennusta, uusi parlamenttitalo ja musta laatikkomainen taidemuseo. Tie vei vielä Itävallan Vorarlbergin kautta. Sen Feldkirchissä kannatti kuvauspäivitysten lisäksi tankata ja täydentää ruokavarastoja ennen paluuta kalliiseen Sveitsiin.

Liechstenstein. Rajakylä Balzersin linna ja kirkko. Liechtensteinin uusi parlamenttitalo sopii huonosti Vaduzin vanhaan kaupunkikuvaan. Itävalta. Paluu Sveitsiin tapahtui Itävallan kautta. Feldkirchin Marktplatz on tyypillisen keskieurooppalainen.

Sveitsin Sankt Gallen on oman kantoninsa pääkaupunki. Sen  UNESCOn maailmanperintöluetteloon kuuluva luostari oli vuosisatojen ajan yksi Euroopan tärkeimmistä benediktiiniluostareista. Luostarissa on yksi maailman parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kirjastoista. Kuvaaminen kirjastossa oli kiellettyä.

Sveitsi, St. Gallen. St. Gallenin benediktiiniluostari barokkikatedraaleineen sijaitsee keskellä vanhaa kaupunkia, jota matkailijatkin näyttävät tutkivan. Bodensee, Kylämaisemaa Bodenjärvelle Sveitsin puolelta.

Saksan halki lännestä itään 

Sveitsistä siirryimme Bodenjärven rantaa Saksan puolelle Baden-Württembergiin. Saksalla on UNESCOn maailmanperintökohteita neljänneksi eniten Euroopassa (36). Reichenaun luostarisaaren luostari ja kaksi muuta romaanista kirkkoa Bodenjärvellä muodostavat yhdessä näistä yhden.

Saksa, Reichenaun luostarisaari . Bodenjärven saaren romaaniset UNESCO-kirkot. Luostarin kirkko on nimetty Marialle ja Markukselle,  sitten Pietarin ja Paavalin omima tuplatorninen ja seinämaalauksistaan tunnettu Pyhän Yrjänän kirkko.

Saksan seuraavakin UNESCO-kohde oli luostari. Maulbronnin luostari kuuluu parhaiten säilyneisiin sisterssiläisluostareihin Euroopassa. Itse luostari oli osin tellingeissä niin sisältä kuin ulkoakin. Sen ympärille syntynyt linnoitettu vanha kaupunki oli varsin kuvauksellinen. Paljon ei teema muuttunut seuraavankaan kohteen suhteen, joka oli Speyerin tuomiokirkko Rheinland-Pfalzissa. Kirkko on yksi parhaimmista puhtaan romaanisen arkkitehtuurin edustajista, osin tellingeissä sekin.

Maulbronnin luostarin vanhaa kaupunkia ja luostarin ovi. Speyerin katedraali ja sille johtava Maximilianstrasse.

Matka jatkui Hesseniin jo tutuksi tulleessa luostarihengessä. Lorschin luostari oli yksi Frankkien valtakunnan kuuluisimpia luostareita. Raunioituneenakin se on Saksan merkittävimpiä esiromaanisia rakennuksia. UNESCOn maailmanperintöluetteloon se on päässyt lähinnä hyvin säilyneen porttinsa ansiosta. Luostarin molemmat jäljellä olevat rakennukset olivat tiiviisti rakennustelineiden peitossa.

Tämän jälkeen UNESCO-teema muuttui maallisemmaksi. Messelin kaivoksesta Frankfurtin lähellä on louhittu bitumiliusketta, mutta tunnetuksi se tuli 50 miljoonaa vuotta vanhoista fossiililöydöistään, jotka ovat lisäksi erittäin hyvin säilyneitä.

Lorschin luostari sijaitsee keskellä kaupunkia. Sen 800-luvun portin kuuluisa ornamentiikka pilkistää rakennuspressujen alta. Vanhinkin luostari on kuitenkin eilistä nuorempi Messelin kaivoksen 50 miljoona vuotta vanhojen eoseenikauden fossiilien rinnalla.

Seuraava maailmanperintökohde edustaa sekä maallista että kirkollista valtaa. Brühlissä Nordrhein-Westfalenissa sijaitsevan Augustusburgin rokokoolinnan ja sen metsästyslinnan Falkenlustin rakennutti Kölnin vaaliruhtinas ja piispa. Linnoissa sisällä oli kuvaaminen kielletty. Augustusburgin linnaa ympäröi kuvauksellinen ranskalainen puutarha.

Brühl. Augustusburgin ja Falkenlustin rokokoolinnat sekä ranskalainen puutarha.

Suunnitelmissa oli seuraavaksi kaksi Nordrhein-Westfalenin tuomiokirkkoa, Aachenissa ja Kölnissä. Matka-aika alkoi kuitenkin käydä vähiin ja listaa piti karsia. Koska Kölnin tuomiokirkon kuvauksesta oli kulunut vasta muutama vuosi, jätettiin se väliin ja valittiin Aachenin katedraali, jonka viime kuvaukset olivat 80-luvulta. Saksan tämänvuotisten kohteidemme tapaan sekin oli osittain tellinkien peitossa, mikä haittasi niin sisä- kuin ulkokuvauksia.

Aachen. Aachenin katedraali ympäristöineen ja yksityiskohtineen.

Essen on Ruhrin alueen toiseksi suurin kaupunki, jonka tunnetuin nähtävyys on Alfred Kruppin rakennuttama Zollvereinin hiilikaivosalue. Se on mm Bauhaus-arkkitehtuurinsa ansiosta valittu UNESCOn maailmanperintökohteeksi. Kaupungissa on myös Alvar Aallon suunnittelema oopperatalo.

Essen  Ruhrin alue, Essenin Kettwiger Strasse. Essenin keskusta ei ole Saksan kauneimpia. Ruhrin saastuttavia tehtaanpiippuja. Zollvereinin museoitu hiilikaivosalue.

Zollvereinin museoitu hiilikaivos ei enää saastuta ilmaa Ruhrin alueen edelleen täyttävien tehtaanpiippujen tavoin. Tuntuukin huonolta pilalta alueen kaupunkien myös ulkomaisilta autoilta vaatima saasteettomuustarra, jonka saksalaisen byrokratian tavoin voi myöntää vain saksalainen katsastaja ja viranomainen. Henkilöautoliikenne aiheuttaa vain 5 % (ulkomaiset henkilöautot 0,0 %) Saksan pienhiukkaspäästöistä teollisuuden ja voimaloiden saastuttaessa eniten, joten ympäristötoimenpiteiden pitäisi asiantuntijoiden mukaan kohdistua niihin.

Läntisestä Saksasta oli jo aika jatkaa itään, aluksi Ala-Saksiin. Ensimmäinen kuvaustauko pidettiin pillipiiparistaan tunnetussa Hamelnissa, jonka idyllistä vanhaa kaupunkia kuvattiin myös kirkontornista.

Hamelnin myyntimenestys on edelleen rotanmyrkky, mutta pillipiiparillekin riittää johdateltavia. Hildesheimin katedraalin tuhatvuotinen ruusuköynnös ja Mikaelinkirkon juuri saneerattua harmonistasisustaa.

UNESCOn maailmanperintökohteita löytyi sitten Hildesheimista, jonka tuomiokirkko ja Mikaelinkirkko ovat päässeet listalle jälleen kerran puhtaan romaanisen tyylinsä vuoksi. Kaupungin raatihuone on yksi Saksan vanhimmista. Kirkkojen suhteen jatkui sama uudistusbuumi kuin aikaisemmissakin kirkollisissa kohteissa. Katedraali oli remontissa lähes koko sisäosaltaan, vain tuhatvuotista ruusuköynnöstä kirkon sisäpihalla pääsi kuvaamaan. Mikaelin kirkon saneeraus oli onneksi jo pidemmällä. Sisätilat olivat jo valmiit ja rakennustellinkejä oli vain osassa ulkoseinää.

Harz-vuoristo kulki sodan jälkeen Saksojen rajalinjalla. Lännen mielenkiintoisin kohde oli jo silloin Goslarin kaupunki, joka nykyään kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon yhdessä sen laidalla sijaitsevien Rammelsbergin kaivosten kanssa. Alueella kaivettiin malmia yli 1000 vuoden ajan.

Goslar Harz. Goslarin vanha kaupunki ja Rammelsbergin kaivosmuseo jakavat kaupungin saaman UNESCO-statuksen. Lisääntymyt turismi näyttää työllistävän myös Harzin noitia.

Ala-Saksista matka jatkui Itä-Saksan Saksi-Anhaltiin. Siellä sijaitsevat Harzin maalaukselliset kaupungit Wernigerode ja Quedlinburg, joka niin ikään on maailmanperintökohde.

Harzin helmet Itä-Saksassa, Quedlinburg ja Wernigerode. Harzin vuoristo- ja metsämaisemaa Saksi-Anhaltissa.

Harz jatkuu idässä Eislebeniin saakka. Tämä ja toinen Luther-kaupunki Wittenberg muodostavat yhdessä UNESCO-kohteen liittyen Lutherin muistopaikkoihin. Ajan alkaessa loppua valitsimme ennen käymättömän Eislebenin, jossa Luther sekä syntyi että kuoli.

Lutherstadt Eisleben Saksi-Anhaltissa ja Lyypekin vanha kaupunki Schleswig-Holsteinissa. Lutherin synnyintalo ja kastekirkko Eislebenissä. Ydinvoimasta luopuvassa Saksassa pellot täyttyvät vähitellen tuulivoimaloista. Lyypekin panoraamaa Petrikirchen tornista on onnistuttu rumentamaan liikerakennuksella, joka on noussut Hansaliiton pääkaupungin ja UNESCOn maailmanperintökohteen sydämeen  Raatihuoneen torille.

Itä-Saksasta jouduttiin karsimaan myös muita kohteita paluumatkan jatkuessa pohjoiseen. Viimeinen saksalainen maailmanperintökohteemme oli Hansaliiton pääkaupunki Lyypekki Schleswig-Holsteinissa. Muuten viehättävää kaupunkia oli rumennettu sitten viime käynnin käsittämättömällä liikerakennuksella Raatihuoneen aukion reunalla kaupungin ydinkeskustassa.

Pitkä paluumatka Skandinavian kautta kotiin

Suomi sijaitsee suhteellisen kaukana lyhyiden etäisyyksien Keski-Euroopasta. Skandinavian läpiajoon varatut pari päivää tietävät matkan pisimpiä päiväajoja, varsinkin Ruotsin läpiajo. Viimeinen camping-yö vietettiin Tanskan Helsingørissä, sillä Ruotsin leirintäalueet suhtautuvat kielteisesti kansainväliseen leirintäaluekorttiin vaatien kävijältä omaa korttiaan. Helsingørissä on myös UNESCOn maailmanperintökohteisiin kuuluva Kronborgin renessanssilinna. Linna tunnetaan myös Shakespearen Hamletin tapahtumapaikkana.

Ruotsin ainoa kuvaustauko pidettiin Brahehusilla Vätternin rannalla. Linnanrauniot olivat saksalaiseen tapaan korjaustellingeissä, mutta kylä- ja järvimaiseman kuvauksellisuutta ei voi kiistää.

Skandinavia. Kronborgin linna Helsingørissä on yksi varsinaisen Tanskan kolmesta UNESCOn maailmanperintökohteesta. Vätternin kylämaisemaa Ruotsin Grännassa. Tukholman saariston liikennettä auringon laskun aikaan.

Kilometrejä VW Multivanin mittariin kertyi 24 päivässä 6381.

Leirintä Saksassa ja muissa maissa

Saksalaiset ovat Euroopan innokkainta leirintäkansaa. Maan camping-alueet ovat kuitenkin jääneet monessa suhteessa jälkeen muusta Euroopasta. Niistä useimpien suihkut toimivat edelleen samoilla epäkäytännöllisillä ja hankalilla poleteilla kuin 30 vuotta sitten. Missään käyttämällämme noin kymmenellä saksalaisella leirintäalueella ei ollut toimivaa internet-yhteyttä. Missään niistä ei myöskään käynyt maksuna luottokortti.

Matkamme muiden maiden niinikään kymmenkunnassa leirinnässä oli yleensä vapaa (hintaan sisältyvä) suihku, maksuton nettiyhteys ja usein mahdollisuus maksaa luottokortilla.

Camping. Matkan hinta-laatusuhteeltaan paras leirintäalue oli Saksan Essenissä. Parantamisen varaa olisi ollut lähinnä alueen matkailuautopaikkojen sijoittelussa. Huonoin suhde taas oli Sveitsin Davosissa, jossa lisäksi alueen ravintolan ylikallis ateria ei ollut mikään kulinaristinen nautinto. Sen sijaan maisemissa ei ollut valittamista. Itä- ja Keski-Euroopassa auton tuulilasi täyttyy tiemaksutarroista.

KESKI-EUROOPPA 13.7-5.8.2011                       Teksti ja kuvat:  Sakari Niemi

                 Waterton Lakesin kansallispuisto, Kanada ja Yellowstonen kansallispuisto, Yhdysvallat

PACIFIC NORTHWEST - LUOTEIS–AMERIKAN JYLHÄT KUVAKULMAT 2011

Runsas pari viikkoa Luoteis-Yhdysvaltojen ja Lounais-Kanadan henkeäsalpaavissa maisemissa Pacific Northwestinä tunnetulla alueella oli ennen kaikkea luontoelämys. Reitillä on viisi UNESCOn maailmanperintökohdetta, joista neljä on luontokohteita ja yksi liittyy alkuperäiskansojen ikiaikaiseen kulttuuriin. Mahtavien maisemien vastapainona oli neljä suurkaupunkia, kaksi molemmissa maissa, ja joukko pienempiä, joista kolmella on osavaltion pääkaupunkistatus. Näiden katukuvaa hallitsevat samankaltaiset State Capitol -rakennukset, vähän kuin Washingtonin Capitolin pienoismallit.

Lensimme Yhdysvaltain luoteisen Washingtonin osavaltion suurimpaan ja tärkeimpään kaupunkiin Seattleen. Seuraavan päivän vietimme kaupunkiin tutustuen. Kävimme perinteikkäällä Pike Place Marketilla, josta on tullut myös suosittu turistikohde. Waterfrontissa oli esillä perinteisiä veneitä ja rannalla vanhoja Nash -autoja (kuva). Pioneer Squarella vaalitaan kaupungille nimen antaneen intiaanipäällikkö Seattlen muistoa. Aukion Smith Towerista avautuu näkymä uuden Seattlen pilvenpiirtäjille (kuva). Laajemman panoraaman kaupungista saimme noustuamme korkeamman Space Needlen torniin (kuva).

Seattlen Pike Place Market ja perinteisiä veneitä Waterfrontissa.

Pioneer Squaren Smith Tower ja panoraamaa korkeammasta Space Needlestä.

Osuimme poliisin tappaman alkuperäiskansoihin kuuluneen toteemipaaluveistäjä John T. Williams Memorial Totem Pole Projectin tapahtumapaikalle. Siellä hänen veljensä veisti toteemipaalua John T:n muistolle. Muistomerkki valmistui seuraavana vuonna (kuvia).

Intiaanipäällikkö Seattlen rintakuva ja toteemipaalu Pioneer Squarella.  Poliisin tappaman toteemipaaluveistäjän veli tämän muistopaaluprojektin parissa.
https://www.cbc.ca/news/canada/british-columbia/seattle-pays-carver-s-family-1-5m-compensation-1.1118457

Seattlen päivän jälkeen vuokrasimme lentokentän Avisilta Chevrolet Cruze -vuokra-auton ja ajoimme osavaltion pääkaupunkiin Olympiaan. Kävimme Washingtonin State Capitolissa, jossa opas esitteli meille rakennusta. Olympia on myös Thurston Countyn hallintokeskus.

Washingtonin State Capitol ja Thurston County Court House.

Washingtonin State Capitolin oppaamme. / Columbia River Gorge on Oregonin ja Washingtonin rajana. (ennen Oregonia kiersimme kuitenkin Olympian niemimaan)

Pääkaupungista suuntasimme pohjoiseen ja kiersimme Olympian niemimaan ja samalla UNESCOn maailmanperintökohteisiin kuuluvan Olympicin kansallispuiston. Pysähdyimme reitin useissa pikkukaupungeissa ja kylissä, Hoodsportissa, Jamestownissa (kuva), Port Angelesissa ja Forksissa (kuva) sekä Lake Crescentin (kuva) rannalla.

Hoodsportin pikkukaupunki Olympicin niemimaan itärannikolla ja niemimaan suurin kaupunki Port Angeles sen pohjoisrannikolla.

Sisään kansallispuistoon ajoimme Hoh Rain Forestissa (kuva), jossa teimme pienehkön vaelluksen. Autolle palatessamme tulivat rangerit ilmoittamaan, että meidän pitää poistua kansallispuiston alueelta hirvivaaran vuoksi.

Hoh Rain Forest on saanut nimensä alueella asuvan Hoh-intiaaniheimon mukaan.

Olympicin vuoria ja Tyynenmeren Ruby Beach Olympicin kansallispuistossa.

Olympicin kansallispuiston Hoh Rain Forest, supi/pesukarhu sekä haarapääsky.

Niemimaan Tyynenmeren rantaa etelään ajaessamme pysähdyimme Washingtonin puolella Ruby Beachillä, Kalaloch Lodgella, Hoquiamissa (kuva) ja Nasellessa. Olimme tulleet vanhoille suomalaisalueille. Nasellen pikkukaupunki hehkuttikin Finnish American Folk Festivalia.

Kalalochin rantaa Olympicin niemimaan länsirannikolla ja Nasellen suomalaiskaupungin festivaalimainos.

Ylitettyämme Columbia-joen 6,545 kilometrin pituista siltaa tulimme Oregonin osavaltion Astoriaan (kuva). Heti sillan alla toisessa päässä on Suomi Hall. 1900-luvun alussa Astoriaan alkoi saapua paljon siirtolaisia, erityisesti suomalaisia ja kiinalaisia. Suomalaiset asettuivat etenkin Uniontownin alueelle lähelle nykyistä Astoria–Megler -siltaa. Monet suomalaiset ja kiinalaiset saivat työtä kalastajina tai kaupunkiin perustetuista kalasäilyketehtaista. Astoria Columnilta (kuva) kuvasimme panoraamaa Columbia-joelle (kuva).

Astorian keskustaa sekä intiaanipäällikkö Comcomlyn muistomerkki ja Columbia-jokea Astoria Columnilta. 

Portlandin Pioneer Courthouse Square ja Astorian Suomi-Hall Oregonissa.

Astoriasta ajoimme Oregonin suurimpaan kaupunkiin Portlandiin, josta olimme varanneet hotellin. Monien puistojen Portlandin keskus on Pioneer Courthouse Square, jota kutsutaan Portlandin olohuoneeksi. Kävimme myös Vanhankaupungin Chinatownissa, joka on Portlandin vanhaa keskustaa.

Portlandin Pioneer Courthouse ja Chinatownin portti.

Portlandista ajoimme lumipeitteisen Mounthoodin ja Columbia River Gorgen (kuva) sivuitse sekä Hood Riverin (kuva) pikkukaupungin kautta yöksi motelliin Baker Cityyn (kuva). Eläkeläisystävälliseksi itseään mainostaneen majapaikan jotkut asukkaat näyttivät (autoista päätellen) viihtyneen siellä pitempäänkin.

Lumihuippuinen Mount Hood Greshamista ja Baker Cityn Always Welcome Innin pitkäaikaisasiakkaiden autoja.

Osavaltiorajan ylitettyämme tulimme Idahon pääkaupunkiin Boiseen (kuva). Siellä on laajin baskiasutus Baskimaan ulkopuolella.

Taakse jäänyttä Oregonin Sinistä vuoristoa kun ylitimme osavaltiorajan Idahoon.

Idahon pääkaupungin Boisen Main Street ja Idaho State Capitol.
 

Snake River Canyon ja Boisen baskikortteli.

Ajelimme Snake-joen vartta sen molemmin puolin. Twin Fallsissa pysähdyimme kuvaamaan Snake River Canyonin henkeäsalpaavaa rotkomaisemaa ja Shoshone Fallsia. Motellin löysimme Idaho Fallsista. Aamulla kuvasimme Swan Valleyssä sääksiä pesällään  ja sen jälkeen Snake Riverin Palisades Damia (kuva) ennen kuin ylitimme osavaltiorajan Wyomingiin (kuva).

Snake Riverin Shoshone Falls Twin Fallsissa ja sääksipari pesällään Swan Valleyssä.

Wyomingia hallitsevat mahtavat Grand Tetonin ja Yellowstonen kansallispuistot. Komeimmat lumihuippuiset vuoret ovat Grand Tetonin puistossa, Yellowstone taas on Islannin tapaan geotermistä aluetta, jossa on geysireitä ja kuumia lähteitä, mutta myös vesiputouksia, kanjoneita ja lumipeitteisiä vuoria sielläkin. Se on maailman vanhin kansallispuisto (vuodesta 1872) ja itseoikeutetusti UNESCOn maailmanperintökohde. Molempien puistojen eläimistö on runsas.

Ennen Grand Tetonia pysähdyimme kansallispuistojen eteläisenä porttina pidetyssä, villin lännen tyylisessä Jacksonissa.

Lännen mallinen Jacksonin kaupunki  ja laulava punaolkaturpiaali.

Grand Tetonin kansallispuiston lumihuiput hallitsevat maisemaa jo Wyomingin rajalla ja maksukopit ovat ihan itse Grand Tetonin juurella.

Grand Tetonin kansallispuistossa pysähdyimme Moose Visitor Centressä (kuva) ja Jenny Lake Visitor Centerissä (kuva).

Grand Teton ja muita huippuja sekä Jenny Lake Grand Tetonin kansallispuistossa.

Punarintarastas ja tammitangara.

Isokauris/saksanhirvinaaras ja -uros ja pikkutikutaku/pikkumaaorava.

Yellowstonen kansallispuistossa pysähdyimme Grant Village Visitor Centerissä, josta saimme varattua majoituksen Old Faithful Visitor Education Centerin lodgesta.

Yellowstonen kansallispuiston kyltti ja tien kuningas biisoni.

Yellowstonen kansallispuiston maksuporttien sisäpuolella olivat majoitukset kiven alla. Onnistuimme kuitenkin saamaan viimeisen paikan Old Faitful Visitor Education Centeristä aivan kansallispuiston tunnetuimman nähtävyyden luota. Yöpymisen hinta oli noin kaksinkertainen alueen hintatasoon verrattuna.

Aamulla seurasimme puiston tunnetuimman geysirin Old Faithfulin purkausta. 

Yellowstonen Old Faithful ja Mammoth Hot Springs.

Palasimme West Thumpiin ja sen geotermiselle alueelle, josta jatkoimme turistien suosiman Yellowstone Laken rantaa Norris Geysir Basinin geotermiselle alueelle.

Old Faithfulin geotermistä aluetta ja turistien suosiman Yellowstone Laken kuvausta West Thumpissa.

Yellowstone Lake ja Yellowstone Riverin Yellowstone Falls.

West Thumpin ja Norris Geyser Basinin geotermistä aluetta.

Kojootti, biisoniemo vasikoineen ja karhu pentuineen kotimaisemissaan Yellowstonen kansallispuistossa.

Ennen osavaltiorajaa pysähdyimme Mammothissa, jonka pääkohde on Mammoth Hot Springs Upper Terrace. Kylä on hutteriittien asuinaluetta.

Mammoth Hot Springs ja hutteriitteja Mammothin kylässä.

Yellowstonen kansallispuiston pieni pohjoisin osa kuuluu Montanan osavaltioon, muttei meillä ollut sillä alueella mitään varsinaista kohdetta. Kansallispuiston pohjoisportti on Montanan Gardinerissa.

Hyvästelimme Yellowstonen kansallispuiston sen pohjoisportilla Montanan Gardinerissa.

Pohjois-Yellowstonea Montanassa ja Gardinerin kaupunki sen pohjoispuolella.

Yöksi ajoimme Emigrantin (kuva) kautta Livingstonin kaupunkiin, josta jatkoimme Dozemanin kautta osavaltion pääkaupunkiin Helenaan. Downtownin lisäksi tutustuimme Montanan State Capitoliin ja Pyhän Helenan katedraaliin.

Kaksi Montanan piirikuntapääkaupunkia ennen osavaltion pääkaupunkia Helenaa. Livingstonin rautatiemuseo ja Bozemanin Downtownin Main Street.

Oikotie Eurooppaan? Siitä huolimatta ajoimme Helenaan.

Montanan State Capitol Helenassa ja valkohäntäkauriita/peuroja Pohjois-Montanassa.

Helenaa sisäpuolelta, Montanan State Capitol ja Pyhän Helenan katedraali.

Seuraavan yön vietimme Swan Lakessa samannimisen järven rannalla. Laughing Horse Lodgen pihapiirissä vilistelivät pikkuoravat ja lentelivät monet linnut.

Idyllisen lännenkylän Ovandon kahvila sulki ovensa nenämme edestä, joten ajoimme Swan Lakeen samannimisen järven rannalle. Alueen grillibaarissa palvelukin pelasi.

Laughing Horse Lodge sijaitsee Swan Laken rannalla.

Amerikannokkavarpuspari ja orava motellin pihapiirissä Swan Lakessa.

Joutsenia emme Swan Lakella nähneet, mutta pääskysiä edustivat amerikanpääsky, kelopääsky ja haarapääsky.

Montana huipentuu pohjoisessa Glacierin kansallispuistoon, joka muodostaa yhdessä Kanadan Albertan Waterton Lakesin kansallispuiston kanssa UNESCOn maailman-perintökohteen, yhteisnimeltään Waterton-Glacierin kansainvälinen rauhanpuisto.

Glacierin kansallispuiston läpi johtavaa tietä ei vielä kesäkuun lopulla ollut avattu koko matkaltaan, vaan puistoon piti tehdä kaksi eri matkaa, toinen länsiportin ja toinen itäportin kautta. Keskipuistossa majailevat eläimet saivat näin jatkaa talviuniaan kaikessa rauhassa.

Ajoimme West Glacierissa Lake Mc Donaldin rantaa seuraten Mc Donald Creekiä Avalanche Creekille ja samaa tietä takaisin, sillä länsi- ja itäpuolen yhdistävää tieosuutta ei ollut vielä talven jäljiltä avattu.

Glacier National Parkin länsiportti West Glacierissa ja Mc Donald Falls kansallispuistossa.

Glacierin kansallispuiston länsipuolen Lake Mc Donald ja sen pohjoispuolella Mc Donald Creek. 

Kalliovuortensiiseli ja samettinärhi Mc Donald Lake Lodgen pihamaalla. Avalanche Creekissä tie itään oli suljettu.

Parituntia pysähdyksineen vierähti ennen kuin olimme taas Glacierin kansallispuiston portilla, nyt Saint Maryssä puiston itäisellä sisäänkäynnillä. Going-to-the-Sun Roadin itäinen osa kulki Saint Mary Laken rantaa ja oli avoinna Jackson Glacier Overlookille asti, jonka jälkeen piti taas palata samaa tietä takaisin.

Glacierin kansallispuiston itäinen portti Saint Maryssa, josta Going-to-the-Sun Road johti Saint Mary Laken rantaa Jacksonin jäätikkömaisemiin.

Saint Mary Lake ja sen Wild Goose Island sekä Jacksonin jäätikkö Glacierin kansallispuiston itäosassa.

Kansallispuistojen julkista liikennettä. 

Kesäkuun lopun talviolosuhteiden vuoksi jouduimme vielä poistumaan vähäksi aikaa Glacierin kansallispuiston alueelta, mutta palasimme sinne vielä kolmannen kerran, kun ylitimme Kanadan rajan ja siirryimme Waterton Lakesin kansallispuistoon. Yhdessä nämä kahden maan kansallispuistot muodostavat UNESCOn maailmanperintölistalla olevan Waterton-Glacierin kansainvälisen rauhanpuiston.

Kansallispuistojen välinen raja-asema Yhdysvaltojen Montanasta Kanadan Albertaan oli läheistä pääraja-asemaa rauhallisempi eikä jonoton ylitysmuodollisuus kestänyt  passintarkastusta kauempaa.

Glacierin kansallispuisto jatkuu Kanadassa Waterton Lakesin kansallispuistona.

Kanadan puoleinen Waterton Lakesin kansallispuisto on huomattavasti Yhdysvaltojen puolella olevaa pienempi, mutta yhtä mielenkiintoinen, varsinkin kun se oli pääteiltään kokonaan auki. Kansallispuiston monikollinen nimi johtuu siitä, että siellä on kolme Waterton -nimistä järveä, jotka erotetaan toisistaan Ylä-, Ala- ja Keski- etuliitteillä.

Kanadan Albertaan tultiin Waterton Lakesin kansallispuiston maisemissa.

Upper Waterton Lake ja Cameron Waterfalls.

Waterton Lakesin kansallispuiston keskus on Waterton Village, jossa yövyimme Bear Mountain Motelissa. Aamulla kävimme Waterton Heritage Centressä, jossa on infon ja myymälän lisäksi myös pieni museo (kuva).

Bear Mountain Motel ja Waterton Heritage Centre Waterton Villagessa.

Mustahäntäkauriit ja Prince of Wales -hotelli Watertonin kylässä

Kylästä lähtee teitä eri puolille puistoa. Näistä mielenkiintoisimmat reitit ovat Akamina Parkway (16 kilometriä yhteen suuntaan), joka johti ainakin kesäkuun lopulla vielä jäiselle Cameron -järvelle sekä Red Rock Parkway (15 kilometriä yhteen suuntaan), joka johtaa nimensä mukaan punakalliokanjonille.

Länsi-Kanadan ensimmäiset öljylöydöt tehtiin 1900-luvun alussa nykyisen kansallispuiston alueella. Discovery Wellin (1902) jäänteet ja muistomerkki sekä Cameron Creek ovat Akamina Parkwayn varrella.

 

Discovery Wellin jäänteet ja muistomerkki, Cameron Creek ja punaista kukkaväriä entisillä öljymailla.

Pian entisen öljykentän jälkeen Akamina Parkwayn reitillä tepasteli karhuemo kolmen pentunsa kanssa. Se söi kaikessa rauhassa tienvarren voikukkia välittämättä vähääkään tien reunaan jatkuvasti pysähtyvistä autoista. Vaikka puuhun kiivenneet poikaset olivat eri puolilla autoja, kuin emo, ei se tuntunut tätä haittaavan. Itse kuvasin auton avoimesta ikkunasta, mutta eräästä autosta nousi kuvaaja ulos kaikkien ohjeiden vastaisesti. Hänen onnekseen tämänkertainen emo oli kuitenkin tavanomaista huolettomampi pentujensa turvallisuuden suhteen. Palatessamme Cameron-järveltä olivat karhut vielä samoissa maisemissa. Silloin pari poikasista kiipesi tienvarren puuhun kolmannen pysyessä tiiviisti emon rinnalla.

Karhuemo pentuineen Akamina Parkwayn reitillä.

Vielä jäinen Cameron -järvi ja Red Rock Canyon.

Akamina Parkwaylta palattuamme ajoimme Red Rock Parkwayn nimensä mukaisesti punaiselle Red Rock Canyonille. Punakanjonin lisäksi kävijöitä kiinnostivat alueella asuvat hutteriitit.

Red Rock Canyonin seutu on hutteriitten asuinaluetta.

Waterton Lakesista jatkoimme pohjoiseen. Ennen Calgarya poikkesimme Head-Smashed-in Buffalo Jumpissa, joka on intiaanien 10 000 vuotta vanha biisonien joukkotappopaikka. Eläimet ajettiin laumoittain jyrkänteeltä rotkoon kuolemaan. Hengissä selvinneet lopetettiin teurastajan toimesta. Tällainen teurastus oli yleistä intiaanien keskuudessa. Tämä paikka on kaikista vastaavista parhaiten säilynyt ja siten liitetty UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Jyrkänteen ja rotkon lisäksi paikalla on iso opastuskeskus- ja museorakennus, jossa intiaanit esittelevät laajemminkin kulttuuriaan.

Head-Smashed-In Buffalo Jump.

Tie vei karjankasvatusalueen kautta Calgaryyn, joka on Albertan suurin ja Kanadan kolmanneksi suurin kaupunki. Se tunnetaan myös vuoden 1998 talviolympialaisistaan.

Aluksi ajoimme Fort Calgarylle tai oikeastaan paikalle jossa 1875 rakennettu linnoitus aikoinaan sijaitsi. Vuonna 1914 Fort Calgaryn alue myytiin rautatieyhtiölle, joka purki linnoituksen rautatieterminaalin alta.

Fort Calgaryn alue ja naisten oikeuksia puolustava Famous Five Statue -veistosryhmä Olympic Plazalla.

Linnoitukselta ajoimme kaupungin keskustaan, jonka sykkivä sydän on Stephen Avenue -kävelykatu lukuisine katukahviloineen, ravintoloineen ja ostoskeskuksineen. Stephen Avenuella on myös monenlaisia live-esityksiä.

Calgaryn eteläpuolista karjankasvatusaluetta. Calgaryn tunnus Calgary Tower ja Stephen Avenue -kävelykatu katukahviloineen.

Yöpaikan löysimme Calgary Northin Thriftlodgesta.

Huoltotauko Dead Man´s Flatsissa ennen Banffin kansallispuistoa.

Calgarystä länteen ovat Kalliovuoret. Muutamat kansallispuistot Albertan ja Brittiläisen Kolumbian rajan molemmin puolin muodostavat yhdessä UNESCOn maailmanperintökohteen nimellä Kanadan Kalliovuorten puistot. Pääkohteemme oli Albertan puoleinen Banffin kansallispuisto, Kanadan ensimmäinen lajissaan (vuodesta 1885), jonka keskus on Banffin kaupunki. Puiston toinen turistikohde, johon tutustuimme, on Lake Louise, jonka järven yli on mahtava näkymä Victorian jäätikölle. Näissä puiston turistikohteissa ovat massiiviset hotellit Banff Springs Hotel (kuva) ja Chateau Lake Louise (kuva).

Isokauris ja Castle Mountain Banffin ja Lake Louisen välillä.

Banffin kaupunki sekä Lake Louise ja Victorian jäätikkö (yllä).

Kanadan Kalliovuorten puistojen maailmanperintökyltti  ja vanhoja junanvaunuja asemalla Banffin kansallispuiston Lake Louisessa.

Amerikanhakki ja nuori lumivuohi Banffin kansallispuistossa.

Banffin jälkeen ajoimme Brittiläisen Kolumbian puoleisen Yohon kansallispuistoon, jossa pysähdyimme sen keskuksessa Fieldissä.

British Columbian rajalla Banffin kansallispuisto muuttuu Yohon kansallispuistoksi, jonka keskuspaikka on Field.

Yohon kansallispuiston Kalliovuoria. Yllä Yoho-joki Fieldissä.

Kansallispuiston jälkeen ajoimme Goldeniin, jossa majoituimme Golden Rimm Inniin.

Vuoristomaisemat eivät loppuneet Kalliovuoriin, vaan jatkuivat ajoittain Vancouveriin saakka. Trans-Canada Highway halkoo Columbian vuoristoon kuuluvien Kanadan Glacierin ja Mount Revelstoken kansallispuistojen läpi. Kansallispuistojen alueelle tultaessa oli kyltti, jossa kiellettiin niiden alueella pysähtyminen ilman puistomaksua. Mitään maksukoppeja ei kuitenkaan näkynyt, mikä ei kuitenkaan estänyt meitä pitämästä muutamia kuvaus- ja virkistystaukoja. Sateinen sää tosin heikensi näkymiä.

 

Trans-Canada Highway halkoo Columbian vuoristoon kuuluvien Kanadan Glacierin ja Revelstoken kansallispuistojen läpi.  

Glacierin kansallispuiston Rogers Pass Discovery Centre. Glacierin kansallispuiston rajanaapuri on Mount Revelstoken kansallispuisto.

Puistojen jälkeen saavuimme Revelstoken kaupunkiin. Se on viehättävästi entisöity Trans-Canada Highwayn ja Canadian Pacific Railwayn pysähdyspaikka Columbia-joen molemmin puolin.

Revelstoken keskustaa ja Revelstoke Suspension Bridge Columbia Riverin yli.

Revelstoken Main Street Cafe. / Crazy Creekin vesiputous ja Suspension Bridge./ Kanadan asuntolaivapääkaupunki Sicamous Shuswap Laken rannalla.

Seuraava kohteemme jatkaessamme Trans-Canada Highwayta länteen oli Taftissa sijaitsevat Crazy Creek Waterfall & Suspension Bridge. Crazy Creekin lomakeskuksen tärkeimmät nähtävyydet ovat kolme kuumaa allasta, vesiputous ja 73 metrin riippusilta. Matkalla pysähdyimme Three Valley Laken Lookout Pointilla.

Three Valley Lake Lookout Pointilta ja Crazy Creekin lomakeskus.

Runsas 32 kilometriä Crazy Creekistä lounaaseen sijaitseva Sicamous on kahden järven rantakaupunki. Sen edustalla Mara Lake laskee Shuswap Lakeen. Sicamousin sanotaan olevan Kanadan asuntolaivapääkaupunki.

Okanaganin laakson Grindrodissa pysähdyimme kuvaamaan isojen lintujen elämää.

Okanaganin laakso. Taivaalla kaartelevat kalkkunakondori ja sääksi. Sääksi (eli kalasääski) pesällään.

Okanagan-järven rantaa seuraavan tien eteläpäässä on Pentictonin kaupunki, jolla on ihanteellinen sijainti kahden järven (Okanagan Lake ja Skaha Lake) välissä, joissa molemmissa on suositut uimarannat. Järvet yhdistää toisiinsa Okanagan River. Kaupungissa on useita vanhoja laivoja, joista merkittävin on suurin Kanadassa jäljellä oleva siipirataslaiva S.S. Sicamous vuodelta 1914. Se toimii kulttuuriperintökohteena, museona ja hääpaikkana. Kaupungin keskustassa on vapaapääsyinen Penticton Rose Garden. Pentictonin ympäristössä Etelä-Okanaganissa on useita viinitiloja.

Pentictonin veteraanilaivoja Okanagan-järvellä. 

Skaha Laken rantaa ja viinitila järvien välissä Pentictonissa.

Okanagan-järven uimarantaa Pentictonissa, panoraamaa Manning Parkin näköalapaikalta ja kalliovuortensiiseli Manning Parkissa.

Korppi tarkkailee oksaltaan ruokajonossa olevia lehmäturpiaalia ja amerikanhakkia.

Yöksi ajoimme Princetoniin, jossa saimme huoneen Countryside Innistä.

Aamulla pysähdyimme Manning Parkissa (E. C. Manning Provincial Park) , joka on yksi provinssin eniten vierailluista puistoista. Teimme luontokävelyn ja tutustuimme Manning Park Resortin lomakeskukseen. Siellä kalliovuortensiiselit ja amerikanhakit kilpailivat turistien heittämistä ruokapaloista, mikä tosin kylttien mukaan oli kiellettyä. Täältä Vancouveriin oli matkaa vielä runsaat 200 kilometriä.

Matkantekoa Vancouveriin Trans-Canada Highwaylla. Vancouveriin tulimme uuden ja vanhan Port Mann Bridgen kautta, ensin rakentuvaa uutta siltaa ja sitten vanhaa vuonna 1964 valmistunutta punaruskeaa siltaa. Uusi silta valmistui lopullisesti puolitoista vuotta myöhemmin joulukuussa 2012. Vanha silta purettiin vuonna 2015.

630 000 asukkaan Vancouver on Kanadan kahdeksanneksi suurin kaupunki, mutta 2,5 miljoonan asukkaan Suur-Vancouver on Länsi-Kanadan merkittävin väestökeskittymä ja koko maan kolmanneksi suurin suurkaupunkialue. Vancouverin luonnonkaunis sijainti tekee siitä merkittävän matkailukohteen.

Vancouver oli tullut tutuksi edellisvuoden 2010 talviolympialaisten pitopaikkana. Kaupungista levisi kuvia, joissa pilvenpiirtäjien takaa siinsivät lumihuippuiset vuoret. Kesä-heinäkuun vaihteessa sama näkösuunta oli pettymys. Lumet vuorten laelta olivat sulaneet, eikä ilmakaan ollut kovin kirkas.

 

Downtownin West Cordova Street ja kotikatumme Robson Street vähän myöhemmin.

Downtownin keskus on kaupungin perustamispaikka Gastown höyrykelloineen. Vuonna 1886 kaupunkioikeudet saanut Vancouver tuhoutui tulipalossa samana vuonna. Tuhon jälkeen kaupunki sai nykyaikaisemman kaavan. Gastownin tunnetuin maamerkki on vuonna 1977 rakennettu höyrykäyttöinen kello Cambie- ja Water Streetin kulmassa. Vancouverin pääostoskatu on Robson Street, jolla hotellimmekin Robsonstrasse Hotel & Suites sattui sijaitsemaan. Upeat näkymät kaupungin pilvenpiirtäjien yli merelle ja vuorille saa 169 metriä korkean neulamaisen Vancouver Lookoutin huipulta.

Vancouverin panoraamaa Lookout-tornista ja Downtownin keskus ja kaupungin perustamispaikka Gastown viheltävine höyrykelloineen .

Toinen Vancouverin päivämme osui Kanadan kansallispäivään. Sitä vietetään 1. heinäkuuta 1867 tapahtuneen Kanadan itsenäistymisen kunniaksi. Edellisen kerran vietimme tätä Kanada-päivää vuonna 1998 ranskankielisen Quebecin tärkeimmässä kaupungissa Montrealissa.

 Vancouverissa Kanada-päivän päänäyttämönä toimi Canada Place. Tapahtuman osanottajat halusivat näyttää niin kanadalta, kuin mahdollista. Lavalla esiintyivät paikalliset intiaanit korostaen omaa kanadalaisuuttaan. 

Kanada-päivän kohteemme, Vancouver Lookout-torni ja Canada Place.

Kanadan kansallispäivä 1.7. Vancouverissa. Kanada-päivän päänäyttämö oli Canada Place.

Monta tapaa viettää Kanada-päivää, Montrealissa 1998 ja Vancouverissa 2011.

Vancouverista Seattle Tacoman lentoasemalle Yhdysvaltojen puolelle on vain 250 kilometriä. Tie oli kuitenkin ruuhkainen, sillä molempien maiden kansalaisilla oli pitkä viikonloppu. Kanadalaiset viettivät kansallispäiväänsä perjantaina ja yhdysvaltalaiset maanantaina, jolloin me olimme jo kotimantereella.

 Seattlen sivuitse ajoimme yöksi Seattle Southin Tukwilaan, jossa majoituimme Hampton Inniin. Seuraavana iltapäivänä Delta Airlines lennätti meidät Amsterdamiin ja KLM Helsinkiin.

Takaisin Yhdysvaltoihin / Seattlen torneja kehätieltä ennen Seattle-Tacoman lentokenttää, josta vielä näkymät Mount Rainierille./ Deltalla takaisin kotiunioniin.

Maileja Chevrolet Cruzen mittariin kertyi 3 350, kilometrejä 5 391.

Pacific Northwestin ajoreitti 2011. Google Maps elää tässä ja nyt eikä suostu merkitsemään mm. Grand Tetonin ja Yellowstonen kansallispuistojen läpi vievää reittiä, joka oli suljettuna vielä maaliskuussa. Reitti piti merkitä karttaan käsin. Kaikilta muiltakaan osin kartta ei vastaa tarkalleen ajamiamme reittejä. Vielä maaliskuussa suljettuina ovat myös tiet 40 ja 17/6 joka johtaa kansallispuistojen läpi Kanadaan. Suljettuna ovat toistaiseksi myös lähes kaikki kansallispuistoissa ajamamme reitit. Tarkemmin reittimme (aukkoineen) osoitteessa:  https://www.google.com/maps/d/u/0/edit?mid=17lkfZdn9cOxNMzJqB-KhdRGB-8yoHIM&ll=46.411249285370786%2C-118.12022072556462&z=7

Matkan kuvat kansiossa LUOTEIS-AMERIKKA 2011

 Teksti ja kuvat Sakari Niemi

OBJEKTIIVISSA MAAILMA - sakuvia maailmalta -blogin postaukset
- USA ROUTE 66 - ÄITITIETÄ CHICAGOSTA LÄNTEEN 2009
- ARMENIA SILLOIN JA NYT 2009
- ETELÄISTÄ AFRIKKAA AUTON LAVALLA JA TOISEN RATISSA 2010
- MAAILMANPERINTÖKOHTEITA  ITÄ-EUROOPAN TEILLÄ 2010
- JAAVA ja BALI via KUALA LUMPUR  2010
- TOIPUVA SAARIVALTIO SRI LANKA  2011
- PACIFIC NORTHWEST - LUOTEIS–AMERIKAN JYLHÄT KUVAKULMAT 2011
Muita sakuva-blogeja
- SNmatkakuvaaja
- SAKUVAMATKOJA MAAILMALLA
- kriittistä matkaa
- SNluontokuvaaja
KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA   MAAILMALTA  /  HTTPS://SAKUVA.KUVAT.FI/
Kuvia 146 maasta: OBJEKTIIVISSA MAAILMA /
Mistä maista juttuja ja kuvia: SAKUVAMAAT /
SNmatkakuvaajan biografia: SNmatkakuvaaja / SNmatkakuvaaja 2000